Kotitalouksien halukkuus hankkia valokuituliittymä Pikkaralassa

1.2.2020 -- Posted by : mali

Muhoskuitu selvitti syksyllä 2019 Pikkaralan-alueen kotitalouksien halukkuutta hankkia valokuituliittymä valokuituillan jatkotoimenpiteenä.  Alueen talouksista yli 70 / 180 oli kiinnostunut.

Muhoskuitu voisi rakentaa valokuituverkon myös Pikkaralaan. Muhoksen puolella kuitenkin kunta ja valtio on osallistunut rakentamiskustannuksiin ainakin harvaan-asutuilla alueilla. Kokonaisarvio Pikkaralan alueen kuiduttamisesta on karkeasti n. 300kE, johon kaupungin pitäisi osallistua 1/3 osuudella (n.100kE), jotta saataisiin valtion tukea 1/3, loput 1/3 jäisi Muhoskuidulle. Valtion tukien saamisen ehtona on mm.,  että myös kunta osallistuu kustannuksiin. Toki ehtona on myös, että kaupalliset toimijat eivät ole ole kiinnostuneet rakentamaan verkkoa alueelle. 

Pikkarala on myös pienehkö kyläsaareke Oulussa, mutta tähän mennessä yksikään operaattori ei ole tarjonnut mitään muita liittymiä kuin 4G mobiili laajakaistaa. Vuoden 2019 loppuun mennessä operaattorit lopettivat lisäksi myös vanhojen lankapuhelinverkkojen ylläpidon ja siinä samalla esimerkiksi DSL modeemi-talouksilta loppui siis kiinteä internet liittymä, koska DSL modeemit käyttivät vanhoja puhelinkaapeleita. Sen seurauksena Pikkaralan alueen kaikki taloudet ovat käytännössä pakotettuja käyttämään 4G liittymää, minkä vuoksi 4G verkkojen kapasiteetti on äärirajoilla täällä. Koronatilanne on toki vielä korostanut entisestään tätä tilannetta.

Eli kysymys on, että tukeeko Oulu mitenkään valokuituverkkojen rakentamista harvaanasutuille alueilleen? Oulun alueella on hyvin paljon samankaltaisia ja samassa tilanteessa olevia alueita ennestään ja kuntaliitosten seurauksena. 

Esimerkiksi tänne Pikkaralaan ei todennäköisesti yksikään operaattori halua investoida mitään vapaaehtoisesti, koska se ei ole yksinkertaisesti taloudellisesti riittävän kannattavaa. Investoinnit palautuvat liian hitaasti ja operaattoreilla on kannattavampiakin kohteita yllin kyllin.

Ladataan keskustelua

Share:

Uusimmat valokuitublogit

Laajakaistan levinneisyys Oulussa

2.7.2020 klo 21.27

Tarkastellaan kiinteän laajakaistan levinneisyyttä Joulukuussa 2019…

Viskaalinmäellä asennetaan valokuitua

3.6.2020 klo 19.42

No niin, sieltähän se jo tuli, mutta ei kuitenkaan Pikkaralaan.

Laajakaista-asian edistyminen Oulun kaupungissa

28.4.2020 klo 18.17

Katsaus Oulun kaupungin laajakaistaa koskeviin päätöksiin

EU:n komissio: Vähintään 100 Mbit/s laajakaista koteihin vuoteen 2025 mennessä

26.4.2020 klo 19.43

EU:n komission, Suomen liikenneministeriön tavoitteita…